Tehokkaat ja toimivat sote-palvelut – hyvinvointia jokaiselle

Sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse hyvinvointiyhteiskunnan yksistä tärkeimmistä palveluista. On tärkeää, että laadukasta apua saa silloin, kun tarvitsee. Suomessa väestö ikääntyy ja hoidon tarve kasvaa vuosi vuodelta. Samalla sekä rahasta että osaavasta työvoimasta on pulaa. Siksi palveluita on uudistettava, toimintaa tehostettava ja uusia tapoja kokeiltava rohkeasti. 

Tulevana ekonomistina ymmärrän sen, miten niukat resurssit saadaan parhaiten käyttöön ja palvelut toimiviksi. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on tehty erittäin hyvää työtä palveluiden parantamiseksi, mutta määrätietoista ja rohkeaa työtä palveluiden uudistamiseksi on jatkettava.

Lupaan tehdä töitä sen eteen, että: 

  • Vähät resurssit käytetään mahdollisimman tehokkaasti

  • Ihmiset saadaan jonoista hoitoon

  • Lasten ja nuorten hyvinvointiin satsataan entistä vahvemmin

Lue alta tarkemmin